tiistai 25. kesäkuuta 2019

Sähköt sain, sähköt veneeseen...




Etenee etenee. Kaapeliohjaus ja aurinkosähkö asennettu.

Eiliselle tiistaille oli sovittu Jokiwatin kanssa paneelien ja akkujen asennus. Valmista tuli akkujen välisiä kaapeleja vaille, kun Torqeedon speksit vaativat tavallista järeämmät johdot, jotka piti tilata. Tänään nekin kiinnittyvät ja sitten pääsee kylmäsurauttamaan moottoria. Asennus hoitui nopeasti ja asiantuntevasti.




Lataussäädin ja laturi-invertteri pääsivät teknisen tilan katonrajaan. Akut hyttitilaan tulevan klaffisängyn alle.

Maanantai-iltana innostuin vielä asentamaan postissa tulleen ohjauskaapelin moottoriin. Ensimmäistä kertaa olin asialla, mutta hyvin onnistui. Ei se ihan rakettivenetiedettä ollutkaan. Nyt alkuun ohjauspisteenä toimii veneen vanha pulpetti. Myöhemmin sitten ylijäämätiikistä rakentuu lopullinen versio, kunhan seinät saavat ensin lopullisen muotonsa. Vielä kun löytäisi samanhenkisen isomman ruorin, niin tyytyväinen olisin.


Victronin ohjelmistot auttavat seuraamaan sähköntuottoa ja -kulutusta. Tämä on mahdollista bluetoothilla veneessä tablet-/kännykkäsovelluksen kautta tai pilvipalvelun kautta vaikka kotiterassilla. Helpottaa kummasti optimoimaan sopivat ajonopeudet. 

Dataa seuraamalla selvinnee, tarviiko panostaa vielä kolmeen lisäpaneeliin tai toiseen akkusettiin. Paneelit mahtuisivat vielä hyvin katolle, eikä sijoituksenakaan olisi kuin 500 euron luokkaa. Akusto vaatisi hieman isomman panostuksen. Toisaalta aggregaatti lataa laskelmieni perusteella nykyisen akuston n. kuudessa tunnissa täyteen, jolla ajaa täydellä teholla tunnin. Täysillä ei kannata kuitenkaan ajaa ikinä koskaan milloinkaan.

... sähköt vain, en muuta (kuin aurinkoa) tarvitsekaan.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Uusi alku

Pitkä talvi ja laiska kevät takana. Lomien alettua suvivirren jälkeen pääsin taas projektin kimppuun huolella.

Seinäelementtien oli määrä valmistua talven aikana, mutta kun itse tekee, saa milloin haluaa. Nyt sitten vasta paikanpäällä alkoi seinienkin teko. Toisaalta hyvä niin - ulkoilmassa lasikuitulaminaatin leikkaaminen on paljon mukavampaa ja levyjen mitat sai tarkistaa moneen kertaan.

Seinämateriaaliksi valikoitui 30 mm Finnfoam-levy, jonka ulkopuolelle liimasin Wendashopin lasikuitulaminaattia. Wendashopin Esa Aholan ohjeiden avulla alkoi priima tulla. Laminaatin ja eristeen väliin levitin Kestopur 200 -liimaa, puristuksiin n. kuudeksi tunniksi (20 astetta lämmintä) ja eikun seinä paikalleen. Seinän kiinnittämiseen veneen valmiisiin alumiiniprofiileihin sopi sama liima.




Kesäkeittiö. Ulkona työskentelyssä on puolensa; hajuhaittoja ei juuri, hyttysiä kyllä
 Valmista seinää ulkoa ja sisältä.












Kaide mittatilaustyönä. Ruostumatonta harjaterästä. Päälle vielä merihenkinen köysi - tietenkin.


Kaareva peltiprofiili
Kun itselleen tekee, saa suunnitelmaa muuttaa projektin edetessä. Rakennusoutletista bongasin puolipyöreitä peltiprofiileja, joten venekin saa ainakin kaksi pyöreää ikkunaa. Samasta paikasta löytyi halvalla muovista jalkalistaa, joka osui kuin Hangon keksi seinäelementtien saumoihin ja ikkunain karmeiksi.

Ikkunat: Alkuperäissuunnitelman lasiversiot vaihtuivat Pleksi.fin määrämittaisiin akryylilevyihin. Isoimmat, kuten pyöreiden ikkunoiden vieressä oleva maisemaikkuna, otin 4 mm paksuina, pienemmät 3 mm. Kiinnitys parilla ruuvilla ja liimalla lasikuituun. Päälle vielä karmit puristamaan.

Sisäpuoli: Nyt kun ulkopuoli alkoi olla kunnossa, oli aika miettiä sisäpuolisia ratkaisuja. Rakennusoutletista löysin pari Alumocci-sisustuslevyä ja siitä se idea sitten lähti. Näistä saa valmiin, hyvännäköisen ja ennen kaikkea mätänemättömän sisäpinnan veneeseen. Paikallaan olevan seinän päälle tulee vielä 30 mm pystykoolaus samasta finnfoamista ja siihen päälle Alumocci-levyt. Kuosi  ja hankintapaikka ovat vielä harkinnassa. Rakenne ulkoapäin siis: Lasikuitulaminaatti, Finnfoam 30 mm, rako 30 mm, Alumocci.

Lattia: Valmiin alumiinisen lattian päälle tulee ensin pieni rimoitus, jonka päälle sama rakenne kuin seinien ulkopintaan: FF + lasikuitu. Lasikuitupinnan päälle sitten jokin mukava säätä kestävä pinnoite. Aika näyttää. Lattiarakenne alhaalta päin: Alumiiniturkkilevy, rako 20 mm, Finnfoam 30 mm, lasikuitulaminaatti, ??

Tekniikka: Tärkein tekniikka on nyt hankittu ja asennukset parin viikon sisään. Ristiinasta Saimaan Lakemotorsista hankin Torqeedon 10 kW:n sähköperämoottorin ja ohjauslaitteet. Samasta paikasta oli itse veneen runkokin viime kesänä. Aurinkosähköpaketiksi valikoitui paikallisen (kotisatama Jämsä) Jokiwatin PowerWatti 2 -setti asennuksineen. Paikallisuus on valttia, jos asennuksia tarvitsee myöhemmin muuttaa ja muutenkin suosin toimittajaa, jossa asiakaspalvelu toimii.

Aikataulu ja tavoite: Viimesyksyinen tavoite oli nukkua tänä kesänä vesillä. Se toteutuu heinäkuussa. Tällä kaudella ei tavoitteena ole kuitenkaan pidempiä yönylimatkoja vaan tutustua veneen kulkuun ja trimmailla ja fiksailla sisustusta ajan kanssa. Saunan rakentaminen jäänee ensi kevääseen.

Sähköt sain, sähköt veneeseen...

Etenee etenee. Kaapeliohjaus ja aurinkosähkö asennettu. Eiliselle tiistaille oli sovittu Jokiwatin kanssa paneelien ja akkujen asennus....